Minä en ole monen projektin neuloja. Yleensä sovellan ohjeita johonkin suuntaan, ja jos projekti jää pitemmäksi aikaa sivuun, on aivan kauhea homma yrittää muistaa missä kohtaa mentiin ohi ohjeen, millä tavalla ja kuinka paljon. Keskeneräiset työt ahdistavat, syyttelevät ja tuntuvat ylivoimaisilta ottaa uudelleen työn alle. Ja neulomisen olisi kuitenkin tarkoitus olla kivaa. Tein jokin aika sitten periaatepäätöksen (josta lipsuin Shetland Trianglen verran...) tehdä kaikki keskeneräiset loppuun ennen uusien töiden aloittamista, ensimmäinen tulos siitä oli February Lady Sweater ja nyt toinen on kesäkuun alusta olohuoneessa lojunut Printed Silk Cardigan kevään IK:sta. Tai minun versioni on Printed Bamboo Cardigan.

Jostain käsittämättömästä syystä olin valinnut koon 38", vaikka oikea kokoni on noin 4 tuumaa enemmän. Olin varma ettei tässä enää puhuttu pukevasta negatiivisesta väljyydestä, vaan neule tulisi olemaan auttamattomasti liian pieni, joten motivaatio jatkaa neuletta oli aika tarkkaan pyöreä nolla. Mutta mitäpä ei kunnon pingotus korjaisi, eikä hommaa haitannut sekään, että bambuneuleella on taipumus levähtää ja venähtää. Niinhän se sitten tekikin, muuten ihan sopivasti, mutta nappilista olisi saanut pysyä napakampana.



Olen myös piiiiiitkästä aikaa ommellut. Ihastuin Susannan pieneen tarvikepussukkaan ja muistin, että Sew Pretty Homestyle löytyy omastakin hyllystä. Tässä tulos. Tykkään. Menee äidille lahjaksi, mutta minulla on jo selkeä visio millaisen teen itselleni.

Hartiat ovat olleet totaalisen jumissa jo viikon. Pää ei käänny kunnolla mihinkään suuntaan ja käsivarsien liikkeet lähettelevät sellaisia kivoja "nyt lähtee taju" -vihlaisuja. Olen yrittänyt pitää hartioilla jyvillä täytettyä, mikrossa lämmitettävää juttuhommelisysteemiä (mikä se on? lämpöhaude? jyväjemma?), houkutellut miehen hieromaan yläselkää (apua, siitä vasta taju meinasikin lähteä, mies oli ihan järkyttynyt kuinka paljon kevytkin kosketus sattui), popsinut Sirdaludia (ei kivaa, sekoittaa pään, vaivuttaa uneen vaikka seisaalleen). Mikään ei auta. Pitää varmaan mennä hierojan tai lääkärin pakeille. Ehkä jopa molempien.

Tässä kivussa ja tuskassa tarpeellista lohtua tuo uusi ihanainen huivini, Shetland Triangle, johon olen suorastaan rakastunut. Se on kevyt, se on lämpöinen ja se on kaunis. Mies ihmetteli miten kipeillä hartioilla voi neuloa, mutta enhän minä hartioilla neulo... ihan totta, neulominen ei satu, minulla ainakin käsivarret ovat neuloessa kyynärpäistä ylöspäin lähes liikkumatta. Yritin miehelle sanoa että kenties neulominen jopa verryttää hartioita, mutta ei se oikein uskonut. En ole varma uskoinko itsekään.

Tänään on jopa aurinko pilkahdellut hetkittäin näkyvillä, joten piti pistää pikaisesti kamerakamat kasaan ja syöksyä pihalle kuvaussessioon. Eli olkaatten hyvät, February Lady Sweater:


Tästä tuli heti uusi suosikkineule, kiva malli, kiva väri ja lisäksi kiva tehdä. Voisin tehdä toisenkin, vaikka  puuvillasta tai bambusta.

Tein muuten ensin napinreikiä neljä, kuvittelin sen olevan parempi, mutta kun se ei sitten ollutkaan (näytti minun päälläni hölmöltä), kadutti aika lailla. Ai miksi? No siksi, että on helkkarin vaikeaa ommella aina oikein -pintaan tehtyä kahden rivin napinreikää nätisti umpeen. Pääsi aika monta manausta ja kirosanaa räpeltäessä, mutta kyllä siitä ihan siisti lopulta tuli.

Lanka riitti juuri ja juuri, kahdestatoista kerästäni jäi pari muutaman metrin pätkää. Halusin tehdä pitkät hihat, mutta en halunnut myöskään tinkiä helman pituudesta, joten tein helmaa ja molempia hihoja vuorotellen, koko ajan laskien ja arvioiden langanmenekkiä. Rasittavaa. Muistinpa taas miksi ostan lankaa yleensä kilon, tai ainakin 800 grammaa kerrallaan. Langan loppuminen harmittaa, mutta jos sitä on liikaa, loput saa aina upotettua pipoihin, lapasiin, raitahommeleihin tms.
 

Hups - eipä ollut tarkoitus pitää näin pitkää taukoa, mutta sikäli tuli oikeaan väliin, ettei kesän aikana pahemmin ole neuleita valmistunut. Parit valmiit sukat, yhdet vielä kesken, pari boleroa (toinen tyttärelle, toinen itselleni, molemmat kuvaamatta, katsotaan jos saan aikaiseksi) ja viime perjantaina valmistunut February Lady Sweater.

Kiitokset kaikille edellisen postauksen Mirabellaa kommentoineille! En sinne enää kirjoitellut vastauskommenttia, sillä tuskin asianomaiset sitä sieltä vanhasta postauksesta enää edes huomaisivat.


Ylemmissä ruuduissa näkyy myös keskeneräinen February Lady Sweater, joka on kuvaussession jälkeen valmistunut, mutta vielä kuvaamatta sateisen ja harmaan sään takia. Alakuvissa puolestaan muistuttelee olemassaolostaan koko kesän käsityökorin pohjilla makaillut Printed Silk Cardigan kevään IK:sta.

Juuri ennen juhannusta lähdimme muutamaksi viikoksi reissuun telttailun merkeissä ja päädyimme Saksaan. Sanon päädyimme siksi, että lähdimme systeemillä mennään minne huvittaa, ainoat varmat sitoumukset olivat päivämäärät laivalipuissa. Käytännössä siis tutkailimme silloin tällöin säätiedotuksia ja onnistuimmekin hyvin vähillä siirtymisillä pysyttelemään koko ajan hellelukemissa, suurimman osan reissusta olimme eteläisessä Saksassa pienessä Sommerachin kylässä lähellä Würzburgia. Lady Sweater oli mukana reissuneuleena, mutta se pääsi työn alle ainoastaan Tukholma-Malmö -välillä, sen jälkeen oli liian kuuma pyöritellä sylissä pahsuhkoa merinovillaneuletta.

Törmäsin matkalla vain yhteen lankakauppaa, siihenkin vahingossa, mutta mokoma vietti kesälomaa! Ikkunan läpi tuli kyllä tiirailtua ja samalla huvitettua ohikulkijoita näyteikkunan kuvaamisella.

Heti kun sain kevään IK:n käsiini, tiesin että Mirabella Cardigan on PAKKO tehdä. Nyt se on valmis ja siitä tuli täydellisen sopiva. Tykkään kovasti, sanoisin että varmaa käyttökamaa. Novitan Tiinakin on mukavan tuntuista, toivottavasti säilyttää pintansa hyvänä, muoto ainakin pysyi nätisti kastelussa, ei venähtänyt mihinkään suuntaan.

Neuloin aika lailla ohjeen mukaan, näkyvin muutos on pidemmät hihat, malliin kuulunut pituus olisi ollut minulle juuri se kaikkein epäedullisin. Laskin vyötäröjoustinta aavistuksen alemmas ja tein siitä hieman neulomani koon ohjetta korkeamman. Mitäs muuta? Nappeja on vähemmän, sillä nappilaatikostani löytyi juuri sopivat napit, mutta niitä oli vain kymmenen (ohjeessa on 13 nappia) - ja onneksi ei löytynyt enempää, noidenkin ompelussa oli enemmän kuin tarpeeksi.

Edit 4.5. klo 16.50:
Liivi ja huivi menevät tietysti Project Spectrumiin, lisäsin loppuun logon+linkin.

Olen selvästi nopeampi neulomaan kuin bloggaamaan, mutta se ei todellakaan tarkoita että olisin erityisen vikkelä puikkojen kanssa - olen vain armottoman laiska päivittämään blogia. Luen muiden blogeja ja välillä kommentoin, mutta oma kirjoittaminen takkuilee. Tai kirjoittaminen olisi helppoa, mutta kun neuleblogi ei ole järin antoisa ilman postaukseen lisättyjä kuvia. Ja se vasta on niiii-iiin hankalaa.

Kun neule valmistuu, pitäisi ottaa kuvia; väärä valaistus, kamera temppuilee, malli puuttuu, laiskottaa jne. Sitten ne kuvat pitäisi vielä siirtää koneelle... äh, missä se johto taas on, entä kamera, pakko vastata tähän meiliin ensin jne. Siirtyisivätköhän kuvat Flickriin ajatuksen voimalla sohvalta käsin - toki niitä pitäisi ensin muokata, vähintäänkin tarkistaa rajaukset? Jotenkin ne kuvat lopulta Flickriin päätyvät, mutta siinä vaiheessa vähäinenkin bloggausinto on haihtunut yläilmoihin ja taivaan tuuliin. Juuri ja juuri on energiaa siirtää kuvat Ravelryyn, mutta bloggauksen vaatimaan oheishöpinää ei enää irtoa.

Joopa joo, lopulta tullaan tähän, että pari uutta työtä on kohta puoliin irtoamassa puikoilta, vaikka muutama aiemmin valmistunutkin on jo tovin odotellut pääsyään blogiin. Vapun ja lämpimän sään piristämänä otin itseäni niskasta kiinni ja tässäpä näitä taas, olkaa hyvä!

Ja Project Spectrum pelaa edelleen sekä vihreällä että ruskealla:

Sähköpostissa aamulla:


Jes, Knitzini on vihdoin tulossa!!!!

Käsi voi hyvin ja neulominen on taas päässyt vauhtiin. Kevään IK:ta tuoreeltaan katsellessani Aleita Shell   pomppasi toteutuslistalle, mutta ei kovin korkealle sijalle ennen kuin näin Jennin kaksi toteutusta samasta mallista. Aloitin omani viime torstaina ja enää puuttuu viimeiset kaksikymmentä senttiä takakappaleen yläosasta. Saa nähdä mitä siitä tulee...

Sitä ennen valmistui kuitenkin yksi nopea ja yksi useamman kuukauden työ. Tarvitsin ehdottomasti mustan kevyehkön huivin ja Knittyn  Lace ribbon scarf   oli juuri sellainen ohje, jota olin etsinyt.


Lupasin kaverilleni jo syksyllä oman Cavern Cardiganini   valmistuttua tehdä kaverilleni samanlaisen, mutta puuvillasta. Aloitus viivästyi ensin sekä omaa laiskuuttani, että monesta muustakin syystä, ja lanka pääsi puikoille vasta alkuvuodesta. Sen jälkeen alkoivat käsivaivat, ja vaikka minä olisinkin tykännyt takkia neuloa, käsi ei tykännyt yhtään joustamattoman puuvillalangan neulomisesta. Mutta nyt se on vihdoin viimein tehty loppuun, ehti jo ruveta nolottamaan kun en saanut mokomaa valmiiksi nopeammin, se kun ei oikeasti ollut iso työ.

Muuten olen oikein tyytyväinen, luulen että vain yhdestä välisovituksesta huolimatta takki on aika passelin kokoinen, mutta käsialani olisi kyllä saanut olla parempi. Jostain syystä en tahdo saada täyspuuvillasta millään tasaista jälkeä aikaiseksi. Tämä meneekin vastaanottajalleen sellaisten toivotusten kera, että saa palauttaa jos ei tykkää, puran sitten langoiksi ja piilotan kaapin perälle...  Ei kun oikeasti, en loukkaannu ja langoille löydän varmasti käyttöä jos tämä ei sovi tai miellytä.

Käsi on vaivannut ja sen myötä neuletahti hidastunut. Eilen käsikirurgi sorkki karmealla neulalla kämmentäni ja näyttäisi siltä, että ongelma on ainakin toistaiseksi korjaantunut, kenties kohta käsi on kivuton ja pystyn tarttumaan taas kunnolla puikkoihin. Illalla jo yritin ja tikuttelin kymmenisen senttiä kaverille menossa olevaa Cavern Cardigania, mutta särky pakotti pistämään neuleen sivuun. Sitä on näköjään aika tottunut neulomaan aina istuessaan aloillaan, sen verran oli omituista katsella telkkaria ilman neuletta, olo oli käsittämättömän levoton ja keskittyminen aivan hukassa.

Kysyin lääkäriltä onko vaivallani mitään tekemistä neulomisen kanssa, mutta jostain syystä se vain nauratti (nais)lääkäriä, kuvitteli varmaan että teen sukan viikossa tai neulepuseron puolessa vuodessa. Hymy hyytyi aika äkkiä kun kerroin neulovani suunnilleen joka paikassa; luennolla, bussissa, junassa, autossa (en sentään itse ajaessani...), kokouksissa, telkkaria katsellessa jne. Jatkoin vielä neulovani keskimäärin 2-4 tuntia päivässä, ja siinä vaiheessa lääkärin olisi voinut puhaltaa kumoon. Mutta ei kieltänyt neulomista! Jee! Ei edes käskenyt rajoittaa!

Hieman pelkäsin neulomiskieltoa, sillä vaivani on jänteen vieruskudoksen tulehdus (rasitusvamma, luultavasti neulomisesta) ja sen aiheuttama helvetin kipeä nesterakkula syvällä kämmenen kudoksissa, juuri nimettömän tyven alapuolella. Se ei näy, mutta painellessa tuntuu ja onpa tullut huomattua, että se osuu kipeästi joka paikkaan; olen kivun yllättäessä kiroillut (vahingossa) julkisesti ääneen esim. kipeällä kädellä (eli oikealla, tietenkin, eihän oikeakätisen vasen käsi voi kipeäksi tulla) painavaa kassia nostaessani, raskasta ovea avatessani, auton rattiin tarttuessani ja liukuportaiden kaiteesta vähän reippaammin kiinni ottaessani. Mutta nyt rakkula on siis sorkittu tyhjäksi ja täytyy pitää sormet, varpaat ja vaikka korvatkin ristissä ettei vaiva palaa.

Takaisin neulomiseen - ennen pahimpia särkyjä ehti valmistua toinen työni ihanaisesta Fitted Knits -kirjasta:


Lisäksi mieheni sai uudet sukat:

Kaipa näissä on tarpeeksi oranssia käydäkseen Project Spectrumiin?

Pojalta varastettiin joku aika sitten tekemäni Utopia-pipo, joten uusi pipo piti saada äkkiä tilalle. En jaksanut enää uutta (neljättä) Utopiaa ruveta väsäämään, ja poikakin toivoi jotain, jossa pipo tulee kunnolla korville. Niinpä hyväksytin pojalla Ganomy Hatin ohjeen ja aloin töihin.



Pari päivää sitten sain valmiiksi IK:n talvinumerosta löytyvän Gathered Pulloverin. Siitä tuli tosi kiva, vaikka matkan varrella ehti olla vaikka mitä epäilyjä. Alku tuntui älyttömän leveältä, mutta kuvio kavensi neuleen sopivaksi, hihat sen sijaan tuntuivat jäävän ylhäältä liian kapeiksi, mutta niistäkin tuli lopulta juuri sopivat. Vähän jouduin hihapyöriöitä säätämään, en tiedä johtuko ohjeesta vai siitä, että kerrostiheyteni ei osunut kohdalleen, mutta pyöriöön oli pakko lisätä kerroksia, että sen sai sovitettua hiha-aukkoon.

Lisäsin vartalo-osaan viitisen senttiä korkeutta neulomalla ekstraa kuvion yläpuolelle, samalla kuvio laskeutui minun kropalleni paremmin sopivaan kohtaan. Ohje oli tosi helppo, paljon sileää pyörönä, muuten vähän puuduttavaa, mutta telkkarineuleeksi juuri sopiva. Voisin tehdä toisenkin, Novitan Nina oli aika kivaa neuloa, sitä meni tosi vähän, ja minulla on sitä vielä vaikka kuinka paljon (punaista, kanervaa, harmaata, luonnonvalkoista ja sinistä). Toivottavasti se ei nuhjaannu ja nyppyynny nopeasti (niin kuin kävi saman koostumuksen Schoeller + Stahlin Merino Mixille, jota en voi suositella kenellekään enkä mihinkään vaikka olikin tosi hyvän tuntuista neulottavaa).

Heti kun jostain luin, että Tinttamarellista saa Knit Picksin puikkoja, säntäsin tilaamaan itselleni Harmony-setin. Moni muukin oli samalla asialla ja eka erä loppui parissa päivässä, mutta vaikka jouduin odottelemaan seuraavaa tehtaan toimitusta, sain silti puikkoni tänään eli viikko tilauksen jälkeen. Kiitettävän nopeaa. Ja ne ovat ihanat. Ihanat. Sanoinko jo että ihanat? Noissa puikoissa yhdistyvät mielestäni bambu- ja metallipuikkojen parhaat puolet; ne ovat kevyet ja kauniit - kuten bambupuikot, mutta samalla myös metallisten tapaan tarpeeksi liukkaat ja terävät.

Juuri äsken klikkailin Tinttamarellista muutamat kaapelit ja irtopäät lisää, välikokoja olisin ottanut enemmänkin, mutta vain 3,75 millistä löytyi.

On näköjään vaarallista rajoittaa langanostamishimoa, se saattaa vain suuntautua uudelleen neuletarvikkeisiin ja -kirjoihin (sanoo hän joka kyttää postinkantajaa odotellen myös kirjapostia...).

Neulerintama on ainoa, jolla on viime aikoina tapahtunut yhtään mitään, kaikessa muussa olen ollut toivottoman laiska. Ehkä tämä tästä vähän tokenee kun kevät on selvästi jo alkanut  (seinustalla kevätvuohenjuuret, kevätesikot, värimintut ja päivänliljat puskevat jo lehtiä narsissin alkujen kavereiksi) ja viime viikolla sai kohtuullisesti rötväiltyä kun lapset olivat viettämässä hiihtolomaansa sukulaisissa.

Kaikenlaiset lankaihanuudet ovat houkutelleet väreillään ja ominaisuuksillaan, mutta en ole antanut periksi, vaan olen kaivanut lankavarastoistani vanhoja aarteita. Mielikuvitusta saa jonkin verran käyttää kun on yksi kerä tuota ja vajaa tätä. Hämeen Kehräämön Katti Mohairia löytyi sentään neljä kerää, tosin kaikki vajaita ja eri värisiä... Niistä syntyi baskeri ja Zetor-huivi, lankaa ei jäänyt (jipii!) yhtään.


















Esittelyä odottavat vielä pari viikkoa sitten valmistunut Ganomy Hat ja tänään kasattu Gathered Pullover.

Tytär tarvitsi viime talvena tekemäni pipon kaveriksi kaulaliinan, ja huomasin siihen lankoja etsiessäni, että minä en tosiaankaan taida olla sinisen ystävä. Jos ei niitä joku aika sitten ostettuja ja jotain erityistä (ja värjäämistä) odottamaan säilöttyjä tummansinisia merino-Wooleja lasketa, minulla ei ole sinistä lankaa! Kaulaliinaan löytyi sitkeällä etsimisellä muutama jämäkerä sinisävyisiä lankoja, sen verran, että sain tuollaisen nipinnapin kaulan ympäri yltävän, napilla kiinnitettävän pikkuvirityksen aikaiseksi.


Kummityttöni (14 v.) pyysi mustaa peruspipoa ei-kutittavasta langasta, joten sellainen piti tietenkin tehdä (vilkutus sinne kun kuitenkin käyt lukemassa! toivottavasti tykkäät!) ja pipo lähti eilen postin matkaan, mahtaakohan olla jo perillä?

Ostin viime keväänä Huuto.netistä kilon alpakkamerino-sekoitelankaa, mutta tähän asti olen vain hautonut sitä raaskimatta käyttää. Liivin onnistuminen (ed. postaus) ja päätyminen aktiivikäyttöön rohkaisi kuitenkin kaivamaan langat esille ja aloittamaan - ilman ohjetta! Halusin kokeilla raglania ylhäältä aloittaen ja roikuin päivätolkulla blogeissa ja Ravelryssä metsästämässä ohjeita ja muiden kokemuksia, tuloksena on viime viikolla valmistunut kietaisuneule. Tyytyväisyydestä kertonee kaiken tarpeellisen se, että neule on ollut siitä asti melkein joka päivä käytössä.





Mallineule sopii mielestäni oikein hyvin helmaan, napit ovat sopivasti kuluneet vanhat nahkanapit.


Langasta tulee aika kivaa pintaa. Ensin hieman vierastin värejä, sillä sininen, oranssi tai keltainen eivät yksikään ole lainkaan minun värejäni, mutta tuo ruskea on niin ihana, että kokonaisuus kallistuu kivan puolelle. Oikein mukavaa, että lankaa on vielä rippasen vajaat puoli kiloa jäljellä.

Minnehän kummaan se aurinko taas katosi? Maanantaina oli niin kaunis auringonpaiste, ja reissatessani bussilla luennolle hymyilin kuin ääliö koko matkan. Hyvää tuultani nostatti entisestään mp3-soittimessani soinut Greasen soundtrack. Eipä ole maanantain jälkeen aurinkoa täällä päin ainakaan näkynyt, ja perjantaille luvataan kuulemma kunnon talvimyrskyä. Huh.

Tänään sorruin ostamaan kilon Novitan Woolia - oli aivan pakko, sillä Soukan Menitassa oli korillinen vanhaa merinowoolia! Tosin vain tummansinistä (ei ollenkaan mun väri, mutta voihan sen värjätä vaikka mustaksi), mutta varsin huokeaan hintaan merinolangaksi, 1,90/kerä. Harmittelimme siinä sitten kauppiaan kanssa yhdessä merinoisen version katoamista valikoimista, olivat kuulemma ostaneet Novitalta kaikki liikenevät  merinowoolit kun valmistus lopetettiin, ja nuo nyt myynnissä olevat olivat heidänkin viimeisensä sitä laatua.

Timotäti kävi viikonloppuna sovittamassa (joo, kävimme lauantaina myös viihteellä...) hänelle tekeillä olevaa Cavern cardigania, ja koko näyttää olevan just eikä melkein. Jihuu, ei tarttekaan purkaa! Jospa sen saisi lähiaikoina valmiiksi asti.

Pari viikkoa sitten valmistui tämän vuoden ensimmäinen isompi työ, Modan ohjeella tehty pitkä liivi, joka on ollut jo jonkin aikaa Ravelryssä, mutta jospa vihdoin lykkäisin kuvan myös tänne. Liivi on päässyt jo kovaan käyttöön, ja voipi olla että teen jossain vaiheessa toisenkin, varmaankin yksivärisenä.

Tässäpä vihdoin kuva viime vuoden viimeisestä työstä eli IK:n kesä 2006 numerossa ollut Looking Glass Top. Tykkään aivan älyttömästi! Neule on ollut jo kovassa käytössä, istuu hyvin, tuntuu hyvältä ja mielestäni myös näyttää hyvältä. Ohjetta muokkasin vain vähän, tein helmasta vähän pidemmän ja käännetyn helman sijaan tein aina oikeaa muutaman sentin. Ohjeessa hihat ovat 3/4 -pituiset, itse halusin pitkät, lisäksi tein etuvarustukselle tilaa tekemällä 2-3 sentin korkeudelta lyhennettyjä kerroksia.



On muuten vaikea yhdistelmä kun jalat ovat palelevat ja inhoaa sukkia. Etenkin tavalliset puuvillaiset sukat ahdistavat, villasukat menettelisivät, mutta kun ne ovat niin pirun liukkaat! Parketilla pysyn vielä pystyssä, mutta keittiön ja kodinhoitohuoneen klinkkerilattiat ja villasukat ovat tappoyhdistelmä. Niinpä kaivoin lankavarastostani ikivanhan kerän Nallea (koskahan Novita-nimi tuli käyttöön, tämän vyötteessä luki vielä Rondo Nalle) ja tekaisin itselleni tällaiset:



Toimiva kompromissi, pysyn pystyssä ja jalat pysyvät juuri sopivasti lämpimämpinä.

Eilen ja tänään meillä ovat neuloneet muutkin kuin minä. Kaikki kolme tyttöä (-97, -98 ja -00) halusivat, että näytän miten neulotaan, ja niin he istuivat eilisillan ja pitkät tovit tänäänkin vierekkäin sohvalla neulomassa nukeille ja pehmoleluille kaulaliinoja. Aika söpösiä, eikö? Vaikka onkin näköjään jäänyt hiukset kampaamatta... Hurjan hyvin tytöt jaksoivat keskittyä, nuorimmalle tuli jopa illalla itku kun olisi halunnut jatkaa vielä neulomista, mutta ilkeä äiti käski nukkumaan.

Joulukuun alussa on aina kiire (tentit), puolen välin jälkeen vielä kiireempi (kaikki jouluvalmistelut tekemättä), ja lopussa on... no, lopussa. Juuri siksi meillä on jo vuosia ollut käytäntönä ottaa joulun jälkeen pari viikkoa totaalisen levon kannalta, mieskin ottaa talvilomansa aina silloin, näin hänelläkin on kaksi viikkoa lomaa. Nyt onkin aika virkistynyt olo ja voi käydä uuden vuoden uusien juttujen kimppuun uudella energialla. Noin niin kuin teoriassa. Käytäntö ei aina ole noin ruusuinen...

Viimeisetkin joululahjaneuleet ehtivät juuri ja juuri ajoissa perille, vaikka kälyskän huivi ei ollutkaan valmis Ruotsiin lähetettävien pakettejen viimeisenä "ehtii jouluksi" -päivänä, vaan vasta seuraavana. Ehti, koska meni kirjeenä ja ainakin heillä päin Ruotsia posti jaettiin vielä lauantaina. Huivin kuva on Suomen pitkän, pimeän ja ankean talven takia mitä on, kuvio näkyy kohtuullisesti, mutta väri on vain sinne päin, oikeasti se on aika kiva army-vihreä.


Veljen pojalle Ruotsiin lähti neuletakki, ohje on ihan peruskauraa omasta päästä, vähän lisäilin mielenkiintoa viistottamalla sekä etu-, että takahelman resoria ja neulomalla resoria myös kylkiin ja hihan päälle.


Anopille ja apelle tein molemmille lahjaksi villasukat.

Edit 10.12.
Lisäsin töihin vielä Denmark-sukat, jotka jäivät eilen vahingossa esittelemättä.

Viimeisiä marraskuun juttuja, vaikka eipä niiden esittelyllä sikäli ole mikään kiire, että ei voi sanoa joulukuun valmistuneita olevan suurta kasaa valmiina odottamassa vuoroaan. Niitä ei ole yhtään. Mutta kyllä niitä tulee, nyt vain sattuu olemaan pari isompaa juttua puikoilla, toisenkin veljen poika saa neuletakin ja sen neulomiseen kypsähtäneenä lykkäsin työn jäähylly ja aloitin IK:n kesän 2006 numerosta löytämääni Looking Glass Topin neulomisen (itselleni!). Se on hihoja ja pientä säätämistä vaille valmis, mutta joutuu vuorostaan jäähylle kun tajusin, että jouluun on tosiaan enää kaksi viikkoa, ja lahjatakin pitäisi ehtiä matkata postin mukana Ruotsiin jouluaattoon mennessä. Kiire tulee.

Marraskuu tuhosi kymppiprossan tavoitteeni totaalisesti, sillä täysin selkärangattomana ihmisenä raahasin kuukauden aikana kotiin 3604 grammaa lankaa. Lankavarastoni ei ole projektin alusta todellakaan pienentynyt, vaan suurentunut 3145 grammaa. Tavoitteeseen pääsy vaatisi kolmessa viikossa 7295 gramman tuhoamista. Siis kolmessa viikossa! Ei tule tapahtumaan.

Ja sitten vielä ne marraskuun viimeiset: