Näin se hurahti joulu ja päästiin uuden vuoden puolelle. Hiljaisuus blogissa on johtunut yksinkertaisesti siitä, että en olemme olleet reissussa, eikä minulla ole ollut aikaa eikä mahdollisuutta istahtaa koneen ääreen. Joulumatka sujui mukavasti, vaikka 18 hengen porukastamme 12 (kuusi lasta ja kuusi aikuista) sairastui viikon sisällä vatsatautiin. Ei kovin kivaa, mutta onneksi tauti oli reilussa vuorokaudessa ohi menevää - tai siis seuraavaan uhriin siirtyvää. Parhaimmillaan, ei kun siis pahimmillaan, kipeänä oli neljä ihmistä yhtä aikaa. Enemmän joulureissustamme pikkuveljen perheen luo Malmööseen ja sitä edeltävistä vastoinkäymisistä voi lukea toisesta blogistani Välimaastosta. Täällä keskityn nyt esittelemään viimeiset joululahjahjoiksi menneet neuleeni.

Uskaltauduin kokeilemaan konehuovutusta, ja vieläpä Novitan Huopasesta, jonka huopumisesta olen saanut lukea hyvinkin erilaisia kokemuksia. Joku tykkää, joku ei enää edes hengitä Huopasen suuntaan. Minun huovutukseni onnistuivat hyvin, ainoa poikkeus on äidille tarkoitetut lapaset, joiden ensimmäisestä versiosta tuli sopivat 11-vuotiaalle esikoiselleni, mutta toinen yritys menikin sitten nappiin.

Ensimmäinen huovutustyöni oli kälylleni tekemäni tossut ja toinen pikkuveljelleni tekemät tossut. Usko meinasi loppua kesken näitä neuloessa....
Tossu kälyskälleTossut pikkuveljelle
Mutta hyvätkän niistä sitten kuitenkin tuli!
Pikkuveljen ja kälyskän tossut
Lanka molemmissa Novitan Huopanen. Harmaisiin meni 100 gramman kerä per tossu, pienet nöttöset jäi yli, kirjaviin meni 100 grammaa per tossu plus tuon ruskean verran seuraavaa kerää. Pienempiin meni enemmän lankaa, sillä ne on tehty aina oikealla neulepinnalla, joka huopuu paksummaksi, kun isommat taas on tehty sileänä neuleena ja ovat selvästi ohkaisemmat. Molemmat taisivat olla sekä sopivat että mieleuisat, ainakin pikkuveli kiitteli ja kehui moneen kertaan omiaan.

Harmaat:
Puikot: 5 mm
Malli: Perussukka 56 silmukalla, koon arvioin Satu U:n Fritidsgarnista tekemien tossujen mukaan.
Koko: Ennen huovutusta pituutta n. 40 cm, konehuovutuksen jälkeen (2 x 40 asteen hienopesu) kokoa 45.
Kirjailu: Varsi ja lehdet Novita Nallea, marjat tehty neulahuovutuksella.

Kirjavat:
Puikot: 8 mm
Malli: Neulottu tasona aina oikein, 'kauluksen' kohdalla silmukoita 81, sen jälkeen 51. Mittoja ja silmukoita sovellettu Ullan tossuohjetta hyväksi käyttäen.
Koko: Ennen huovutusta pituutta n. 40 senttiä, konehuovutuksen jälkeen (1 x 40 asteen kirjopesu) kokoa 39.

Tossuista rohkaistuneena tein äidille lapaset, ja ilmeisesti itsevarmuutta oli hieman liikaa, sillä en uskonut mittanauhaa, vaan jätin lapaset laskelmiani lyhyemmiksi - näyttivät mielestäni niin tajuttoman isoilta. Ja niinhän siinä kävi, että lapasista tuli lasten kokoa. Virheestä viisastuneena otin homman uusiksi ja tikutin sitkeästi lapasiin tarpeeksi pituutta ja tällä kertaa lopputulos oli oikean kokoinen.
Lapaset äidille346883106_79ac887c23.jpg?v=1168027878
Lanka: Novita Huopanen, varressa kaksinkertainen Nalle
Puikot: 5 mm
Ohje: Peruslapanen peukalokiilalla, 40 silmukkaa.
Kirjailu: Varret ja lehdet Novita Nalle, kukat tehty neulahuovuttamalla.

Oma ehdoton suosikkini ovat kuitenkin nämä kavereillemme tekemäni pääkallokämmekkäät, joita tein vielä kolmannetkin, isoveljelleni, mutta ne valmistuivat vasta aatonaattona Ruotsissa, enkä ehtinyt ottaa niistä kuvaa. Isoveljen version värit ovat musta ja aivan vaalean harmaa.
Kämmekkäät kavereille
Näissä on molemmissa täsmälleen sama malli samoilla silmukkamäärillä, mutta miehen käteen sopivat harmaat on tehty Seiskaveikasta 3 ja 3,5 mm puikoilla, kun taas naisen käteen käyvät vaaleanpunaiset 2,5 ja 3 mm puikoilla Nallesta. Kuvio on monessa blogissa toteutetusta Pirate Mittens -ohjeesta.