ATC  2.11.2006Jos vähänkään satut tykkäämään näpertelystä niin kannattaa kokeilla ATC-askartelua. Korttien tekeminen on todella kivaa. Tänään posti toi myös ensimmäisen vaihtarini, mutta koska vaihtoparini saa minun lähettämäni vasta maanantaina, julkaisen saamani kortin kuvan vasta sitten, samalla laitan kuvan myös minun lähettämästäni kortista.

Eilen oli proseminaarityöni esittely, ja se meni oikein hyvin, työn hiominen lopulliseksi versioksi ei pitäisi olla enää kovin paha rasti sillä moitteita ei tullut ollenkaan, sen sijaan sain muutaman erittäin hyvän parannusehdotuksen. Lopullinen palautus on vasta joulukuussa eli aikaakin on runsaasti (mistä vetoa että teen sen kuitenkin viimeisen kahden päivän aikana vaikka mitä nyt yrittäisin luvata ja vannoa...).

ATC 3.11.2006Koska syksyn isoin työ on enää vain loppuviilausta vaille valmis, annoin eilisiltana ja tänään päivällä itselleni luvan uppoutua hyvällä omallatunnolla tekemään kortteja. Illalla valmistui kaksi, joista näytillä on nyt vain tämä toinen (ylinnä oikealla), Genesis I, sillä toinen on vaihtariksi lähtenyt ja kuva tulee myöhemmin (muistin onneksi skannata kortin ennen postiin viemistä).

Tänään tein kolme korttia, vasemmalla on Like an Angel I, alhaalta löytyvät Muisto ja Wilhelm Tell I. Jos joku haluaa vaihtaa kortteja, joko uudesta aiheesta tai johonkin jo tekemääni (löytyvät Flickristä tagilla ATC), niin ota ihmeessä yhteyttä, sähköpostiosoite löytyy tuolta vasemmasta ylänurkasta kuvan alta. Nämähän ovat nimen omaan keräilykortteja, joita on tarkoitus vaihtaa, kertoohan sen jo korttien nimi ATC eli Artist Trading Card. Olenpa vaan huomannut jo nyt, että kun korttia aikansa nykertää, siihen jotenkin kummasti kiintyy, omissakin on jo pari sellaista, joista luopuminen voi olla vaikeaa...

Neulerintamalla ei mitään valmista, Kiri on edelleen puikoilla ja edistyy hieman joka ilta, vaikka korttien tekemisen onkin vienyt aikaa neulomiselta. Puikoille pitäisi päästää myös isälle tulevat sukat, isänpäivä alkaa olla jo huolestuttavan lähellä.

ATC 3.11.2006ATC 3.11.2006