Edit 10.12.
Lisäsin töihin vielä Denmark-sukat, jotka jäivät eilen vahingossa esittelemättä.

Viimeisiä marraskuun juttuja, vaikka eipä niiden esittelyllä sikäli ole mikään kiire, että ei voi sanoa joulukuun valmistuneita olevan suurta kasaa valmiina odottamassa vuoroaan. Niitä ei ole yhtään. Mutta kyllä niitä tulee, nyt vain sattuu olemaan pari isompaa juttua puikoilla, toisenkin veljen poika saa neuletakin ja sen neulomiseen kypsähtäneenä lykkäsin työn jäähylly ja aloitin IK:n kesän 2006 numerosta löytämääni Looking Glass Topin neulomisen (itselleni!). Se on hihoja ja pientä säätämistä vaille valmis, mutta joutuu vuorostaan jäähylle kun tajusin, että jouluun on tosiaan enää kaksi viikkoa, ja lahjatakin pitäisi ehtiä matkata postin mukana Ruotsiin jouluaattoon mennessä. Kiire tulee.

Marraskuu tuhosi kymppiprossan tavoitteeni totaalisesti, sillä täysin selkärangattomana ihmisenä raahasin kuukauden aikana kotiin 3604 grammaa lankaa. Lankavarastoni ei ole projektin alusta todellakaan pienentynyt, vaan suurentunut 3145 grammaa. Tavoitteeseen pääsy vaatisi kolmessa viikossa 7295 gramman tuhoamista. Siis kolmessa viikossa! Ei tule tapahtumaan.

Ja sitten vielä ne marraskuun viimeiset:

Utopia-pipo miehelle

Ohje: Utopia
Lanka: Novita Tapsa, 92 g
Puikot: 4,5 mm

Cheeky ribbed socks

Ohje: Cheeky ribbed socks (No Sheep For You)

Lanka: Wolle Hartmuth, Socken Wolle, 60 g
Puikot: 2 ja 2,5 mm

Liivi tyttärelle
Liivi tyttärelle

Ohje: Novita kevät/07, malli no 70 (pienin muutoksin)
Lanka: Novita Nalle, 162 g
Puikot: 3,5 mm

Denmark

Ohje: Denmark (Knitting on the Road)
Lanka: Novita 7 veljestä, 116 g
Puikot: 3 mm