Viime viikolla syntyi pikavauhtia liivi. Lauantaina oli kummipoikani 18-vuotissynttärit, ja sain päähäni että haluan pistää päälleni neuleliivin, tai slipoverin, kutsutaan miksi kutsutaan. Tiistai-iltana aloitin suunnittelun ja neulomisen, perjantaina sain neuleen päälleni. Tuli kiva, Syysliivi. Malli on oma, puikot 4 mm, langasta ei hajuakaan; joku epämääräinen vuosikausia marinoitunut sekoitelanka varastojen synkistä kätköistä.

Taas pääsin eroon muutamasta epämääräisestä kerästä, punainen, tummanruskea ja oranssi kuluivat viimeistä metriä myöten (tai ei ihan, mutta niin vähän jäi ettei niitä lasketa). Ikävä kyllä työ söi vain vaivaiset 240 grammaa lankaa. Vähennystarvetta jäi siis vielä 3823 - 240 grammaa --> 3583 grammaa. Paitsi että menetin TAAS itsehillintäni ja Cittarista tarttui mukaan Novitan kampanjalanka Ninaa (50% merino, 50% muovi) älyttömän typerät kaksi kiloa, kilo harmaata ja kilo kanervanpunaista. Kulutettavaa siis loppuvuodeksi vielä 5 kiloa 583 grammaa (ja liikkeellehän lähdettiin 4,150 kilosta).

Ryömin neuleeni kanssa sohvan nurkkaan häpeämään.

Syysliivi